HILPPU KOIRANETISSÄ | HILPPU IN FINNISH DOG DATABASE

KUTSUMANIMI: HILPPU SYNTYMÄPÄIVÄ: 4.6.2016
SUKUPUOLI: NARTTU VÄRI: MUSTA RUSKEIN JA VALKOISIN MERKEIN
ISÄ: SUOPUNKITYTÖN UKKOHERRA EMÄ: KONTIOHARJUN PIPSA
KASVATTAJA: MIRKA HUITSI, KONTIOHARJUN OMISTAJA: KRISTA HAATAJA, KAIRANLUMON

Hilpun tulo meille onkin hauska juttu erinlaisten surkeiden sattumusten päätteeksi. Alunperin varailin tästä pentueesta itselleni narttupennun jonka kuitenkin pentujen synnyttyä päätin vaihtaa parkin väriseen urokseen. Se uros vain jotenkin iski heti kuvissa. Pentujen ollessa muistaakseni parin viikon ikäisiä, kipeytyi meidän mummo koira Lumo yhtäkkiä jonkin seurauksena. Muoria käytettiin eläinlääkärissä ja kuvissa ja kipujen syyksi selviytyi välimuotoinen lannenikama joka aiheuttaa hermo särkyä. Asioita mietittyäni jouduin ilmoittamaan Mirkalle että en voi pentua ottaa taloon mummokoiraa häiriköimään kun se ei malttaisi olla aloillaan kuitenkaan pennun ollessa meillä. Lumo kun rakastaa pentusia yli kaiken.

Pentujen ollessa 10 viikkoisia sain yllättävän puhelun Mirkalta ja hän tarjosi itselleen jättämäänsä narttupentua sijoitukseen. Asia laitettiin vakavaan harkintaan ja isännän kanssa keskusteltiin asiasta ja niin sain alkaa jännäämään, meille muuttaisi pentu!

Lumo vietti tässä kohtaa jo normaalia arkea taas toisten kanssa ulkoillen ja riekkuen ja viettää edelleen, pennun seurasta nauttien. Niin me on alettu Hilpun kanssa etsiskelemään kontaktia ja yhteiseloa arkeen. Joka onkin löytynyt kovin helposti. Pentu pysyy hyvin pihalla eikä edes parhaan kaverin, Hyrrän (kisun) mukaan painele naapurien tontille. Kun lähden itse pihalta Hilppu jää pitämään portaille vahtia vaikka hyvin voisi tulla mukaankin.

LONKAT: B/B KYYNÄRÄT: 0/0
SILMÄT: TERVEET (24.02.2018) POLVET: 0/0
POMPEN: TERVE PRCD/PRA: KANTAJA DM:TERVE


”Hyvä runkoinen, riittävä luustoinen narttu. Hyvät mittasuhteet, kaunis ylälinja. Hyvä häntä, riittävä pään vahvuus, hieman kookkaat korvat. Hyvät kulmaukset. Liikkuu kinnerahtaasti takaa, hyvin edestä. Esiintyy tänään pehmeässä karvapeitteessä.”
8.2.2019 Voittaja / Winner 2019, Helsinki – AVO | ERI4 | Pirjo Aaltonen

s. 8.2.2016 Väri Lonkat Silmät Paras näyttelytulos
ISÄ: TASSUTUVAN PYYKKIPOIKA kermanvärinen B/B OK
♂️ KONTIOHARJUN NÄTÄFÖÖRI parkki vaalein merkein
♂️ KONTIOHARJUN NUTTUSKEHVELI parkki vaalein merkein
♂️ KONTIOHARJUN NOKIRÖLLI musta ruskein ja valkoisin merkein
♂️ KONTIOHARJUN NAAVAKERTTÄMÄ musta ruskein ja valkoisin merkein
♀️ KONTIOHARJUN NIPSIPPA parkki vaalein merkein